lauantai 13. lokakuuta 2012

Koirien kauneimpia muistorunoja

Monta runoa, värssyjä ja mietelmiä! Sekalainen järjestys.

"Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa enää koskaan."

Kirjoittaja tuntematon

Syttyi taivaalle uusi tähti,
koiraenkelinä tästä maailmasta lähti.
Nyt saat juosta lailla tuulen
vihreillä niityillä ajattomuuden.
Tuskaa, kipua, surua ole ei,
uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.
Hyvää matkaa pikkuinen,
täällä sinua ajattelen.

Kirjoittaja tuntematon

Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin tutkimaan erästä Irlannin
susikoiraa nimeltä Belker. Koiran omistajat, Ron, vaimonsa Lisa ja heidän
pieni poikansa Shane, olivat kaikki hyvin kiintyneitä Belkeriin, ja
toivoivat ihmettä.
Tutkin Belkerin, ja totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin
perheelle, ettemme voineet tarjota tälle vanhalle ja rakastetulle koiralle
mitään muuta kuin eutanasian. Se voitaisiin tehdä heillä kotona, ja näin
saattaa Belker turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä, viimeiselle
matkalleen.
Tehdessämme valmisteluja Ron ja Lisa sanoivat, että voisi
olla hyvä, että kuusivuotias Shane olisi myös läsnä. Heidän mielestään
Shane saattaisi oppia jotakin tästä kokemuksesta.

Seuraavana päivänä tunsin tutun kuristavan tunteen kurkussani
katsellessani Belkeriä ja perhettä, joka ympäröi sitä. Shane vaikutti niin
rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa, että aprikoin,
tiesikö hän mitä oli tapahtumassa. Muutamassa minuutissa Belker nukahti
rauhallisesti viimeiseen uneen.

Shane vaikutti hyväksyvän Belkerin poismenon ilman mitään vaikeuksia.
Istuimme kaikki hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että
eläimet elävät ihmistä niin paljon lyhyemmän ajan. Shane, joka oli
kuunnellut hiljaisena keskustelua, virkkoi: Minä tiedän miksi.
Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan. Se, mitä hän sanoi seuraavaksi,
hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä.

Hän sanoi: Ihmiset syntyvät siksi, että he voivat
oppia, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisilleen, eikö totta?
Sitten hän jatkoi: No siis, koirat tietävät jo tämän,
ja siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään.


Monet reissut ja retket sinun kanssasi tein,
olit koira, parhain ystäväni,
joka selkäänsä ikinä minulle kääntänyt ei.
Nyt katosi vanhuuden kivut ja vaivat,
sua odottaa nyt se koirientaivas. 
Kiitos kun luonamme olit pitkän hetken, tein sun kanssas ikimuistoisen retken. 
Vaikka pahalta tuntuu ja surettaa, sinä minulle annoit paljon muisteltavaa.

Kirjoittaja tuntematon

Koira on ihmisen paras ystävä.
Se ei välitä oletko köyhä vai rikas,
Tyhmä tai viisas, ruma taikka kaunis.
Sille olet aina ainutlaatuinen.
Se rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet.

Se ilahtuu aina nähdessään sinut, 
oli sitten huono päivä tai ei.
Koira on uskollinen ystävä, 
joka ei hylkää koskaan.
Kun sen aika viimein koittaa, 
sinut se ikuisesti muistaa.

Lähde mukaan enkeleiden,
ne pyytää sua matkalle viimeiseen
olet mulle niin tärkeä ja rakas,
itken kun tiedän ettet tuu enää elävänä takas.
mutta tiedän että elät tuolla pilven päällä ja muistoissani aina.
olet korvaamaton karvaturrini.
toivotan sulle turvallista matkaa
enkeit saattaa sut kivuttomaan elämään ja 
rauhaliseen paikkaan<3

Hoivaa minua. Anna päivittäin hyvää ruokaa ja raikasta vettä ja pala puhdasta luontoa. Ethän palkitse vilpitöntä uskollisuuttani lyömällä minua? Vaikka oletkin töistä väsynyt älä hermostuksissasi potki minua, älä huuda minulle sillä kuuloni on herkkä. Suojaa minua kesän paahteilta ja talven viimoilta. Anna minun olla luonasi, sillä ikävöin sinua jokaisena hetkenä kun olet poissa luotani. Ethän anna elämäni olla pelkkää odotusta ja pettymystä, sillä elän vain sinulle. Ethän vaadi minulta sellaista, mitä en ymmärrä, sillä teen kaiken voitavani. Onhan minulla sydän vilpitön! Kuuntele kun puhun sinulle omalla kielelläni. Kun voimani ovat lopussa, päästä minut lepoon tuskattomalla tavalla.

Onhan sinun nyt hyvä olla? 
Saathan juosta vapaana, 
ihan niin kuin tykkäsit tehdä? 
Onhan sinulla koirakavereita, 
joiden kanssa saat temmeltää, 
aivan niin kuin eläessäsi? 
Olethan vapaa kivuista, 
jotka sait onnettomuudessa? 

Olit liian nuori ymmärtääksesi, 
pelätäksesi mitään. 
Se juna kulki liian nopeasti. 
Mitä näit? 
Juoksitko vapaana jäniksen 
tai jonkun muun eläimen perässä? 
Olit oma, villi, iloinen itsesi 
loppuun asti. 

Muistan aina, 
miten painoit pääsi syliini. 
Muistan aina, 
kuka lohdutti joka tilanteessa. 
Muistan aina 
iloisen, omalaatuisen koiran, 
joka raivasi tiensä sydämeeni. 

Muistathan, 
että minun päätökseni siitä, 
että olin antamassa sinut pois, 
oli ajateltu sinua varten. 
Sinä olit viihtynyt uudessa kodissasi, 
sinun oli hyvä olla. 
Toivottavasti on nytkin. 

Olit ihana, 
olit rakas, 
liian lyhyeen elämäsi päättyi, 
jäimme sinua katsomaan itkien, 
tuo ei olisi saanut olla kohtalosi. 
Mutta aina elämästä ei voi kaikkea päättää, 
toivottavasti siellä on hyvä olla, 
missä ikinä oletkin, 
ymmärräthän sen. 
Ja vieläkin nukahdan sinua miettien, 
kanssa silmien itkuisten.

Jäin sua murehtimaan. 
Jäin sua suremaan. 
Tulisitpa takaisin, vastaan sinut ottaisin. Leikkisimme päivät pitkät, illalla nukahtaisimme yhdessä. Ei, ei enää. Menit pois. Siis sua jäin kaipaamaan.

Viimein pääsit kivuistas eroon, 
sulla varattuun hyvään oloon. 
Ikuiseen rauhaan voin sut nyt päästää, 
hyvä mun on sust muistot mielessäni säästää. 

Olit vanha ja turvallinen, luulit että olisit ikuinen 
sitten se tuli ja sinut vei, jätti vain surun ikuisen.

Aito oli tunne 
painoit tassut vasten, 
joko leikitään? 
Oltiin onnellisia, 
hetken ainakin. 
Syliini käperryit 
Oltiin hiljaa. 
Muistoihin talletan, 
hetkemme yhteisen, 
ajan parhaimman. 

Aamulla ensimmäinen hento kuiskaus syksystä, on rakkaan ystävän aika poistua. Auringonpaiste sulatti päivän ja raikas tuulenhenkäys toi muiston, jossa tuntui tutun turkin pehmeys käsissäni. 

Sinä kaunis urhea rakkaani lähdit pois luotani, 
vain hetken piti poissa sinun olla, 
taisi ikuisuudeksi venyä, 
sekin pieni hetki vain, 
et koskaan tullutkaan takaisin, 
loppuun asti mä sua odotin, 
kuullakseni vain - sä poissa oot, 
et tulekaan enään takaisin, 

en mä tahdo enää elää, 
sua liikaa rakastin.

kuinka paljon sainkaan minä sulta? 
Sinua vieläkin muistelen ja yksikseni itkeskelen. 
Kohta varmaan olet jo multaa, vaikka kalliimpi olitkin kultaa.. 
Jäin kaipaamaan sinua ihana Lotta kulta.

Olit niin pieni ja hento, 
elämäsi lyhyt kuin tähdenlento

Olit pirteä kuin kevätpuro, 
lämmin kuin kesäpäivä, 
ruskea kuin syksynlehti, 
kaunis kuin lumihiutale. 
Sellainen sinä olit. 

Viimeiseen hetkeen asti annoit, 
mun sua sylissäni pidellä. 
Tuskan keskellä vielä leikkiä jaksoit, 
silmin luottavaisin hymyillä. 

Liian äkkiä katkesi elämä 
tuon pienen rohkean tytön. 
Ja nyt tiedän, et koirien taivaassa, 
on mulla oma enkeli nimeltä Lotta

Usein mä tunsin 
mua ymmärrä ei 
koko maailmassa varmaan kukaan. 
Tieni kun metsään 
ja poluille vei 
vain sinä silloin kelpasit mukaan. 
Alla puiden joskus itkinkin. 
Ja sun turkkiasi silitin. 
Yhteinen aika pian lopussa on. 
Sitä hyväksyä on vaikeaa. 
Päivät nuo, leikit ja riemut auringon 
taivaanrannan taakse katoaa. 
Pian sammuu säde viimeinen. 
Siitä kiinni pitää voi mä en. 

Olit mulle koira sä rakkahin, 
sitä aikaa en voi saada takaisin. 
En pyydä sua luokseni tulemaan, 
siellä missä on hyvä, ole siellä vaan.

Sinä tulit suoraan sydämeeni, 
sinä toit lohdun murheeseeni. 
Sinä olit pieni, mutta silti suuri niin, 
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin. 

Nuku rauhassa pieni koiraenkeli, 
joka siipiään maailmassa kokeili. 
Lennä takaisin koirien maailmaan, 
sinne mistä tulitkin aikoinaan. 

On ikävä suuri ja loputon, 
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on. 
Tule uniini, tule tuulenhenkäyksiin, 
tule elämäin illan ja aamun ruskotuksiin.

En lähtöäs todeksi uskoa vois, sait äkkilähdön luontamme pois. Näin saapui suru ilmoittamatta katkesi ystävyytemme odottamatta. Vain muistot ja rakkaus jäljellä on ja kaipuu niin pohjaton.

Eilen illalla naurettiin, 
yhdessä vielä niin leikittiin 
Viereeni tulit myös nukkumaan, 
poskeani hellästi suukottamaan 

Koskaan ei arvata oinut vois, 
että yö seuraava viimeinen ois 
Nyt vain muistot rakkaat mulle jäi 
Sinua kovasti kaipaan, ystäväin

En ois tahtonut sun lähtevän, 
Olisin halunnut sun jäävän, 
Mutta elämäsi loppui lyhyeen, 
pääsit uneen ikuiseen, 
on sun hyvä olla siellä, 
Mihin minäkin tulen joskus vielä, 
minun sinä olet vieläkin, 
Sain susta oman suojelus enkelin, 
En ajattele että tämä päättyy tähän, 
kun tiedän, taivaassa aloitamme sen, 
iankaikkisen, onnellisen elämän. 
Sä oot mun sydämmessä vieläkin, 
Sun siellä pysyvän tahtoisin, 
ja tiedän et siellä pysytkin, 
Sinua tulen siihen asti kaipaamaan, 
kunnes taivaassa jälleen kohdataan. 

Olet poissa ja lennät lailla tuulen. 
Et enään palaa, kyllä sen tiedän. 

Silti sydäntäni kivisti, kun tuo päivä koitti. 
Älä sure, älä itke. 

Minä en unohda, olet sydämmessäni aina.
Rakastin sinua aina, rakastan edelleen. 

Olet nyt reunalla pilven, 
poissa kivusta, elämää täynnä.

Lensit pois taivaisiin, 
jokaisen eläimen unelmiin,
katson joskus pilviin,
ja voin nähä et istut siin 

Kun lensit pois taivaisiin,
niin me hautajaiset pidettiin,
sitten sua vain surettiin,
ja hautas vierel pysyttiin 

Kun lensit pois taivaisiin,
niin sua vain ikävöitiin, 
aina haudalles mentiin,
ja elää koitettiin 

Jos tätä runoa jatketaan,
se ei mahtuis tähän ollenkaan,
ja tiiän ettet sä haluis et me jatketaan,
koska se kestäis meijän kuolemaan..

Et ole hiljaa, et ole vaiti, 
olet kuiskaus viljapellolla 
ja henkäys rakkaasi poskella. Olit mun luonain, kasvoit isoksi ja olit uskollinen ystävä... 
en voi ikinä sua unohtaa, haluasin nähdä sinut vielä uudestaan.. 

Nyt rakas on sateenkaarisillalle siirtynyt, 
ja siellä enkeli-koirana elänyt, 
ei enää kipuja, 
ei pelottavaa suttaria, 
vaan herkkuja, 
ja lakritsia. 
vaikka emme olekaan kanssasi, 
muista että olemme yhä turvanasi, 
kanssasi sydämen kautta... 
muru, lilli, mato, iso-nalle, pikku-nalle ja muro-pallo, lempilelusi ovat yhä tallessa, 
ne muistuttavat leikeistäsi. 
tutkapannan ääni on nyt sydäntä särkevä, 
niinkuin vinkulelun-vingahdus, 
lakritsipussin rapina ja kaikki muu sinusta muistuttava.. 
talosta löytyvät karvat, 
saavat kyyneleet silmiin, 
kun nyt juokset jänisten kanssa pilviin, 
älä unohda meitä, rakas, 
me emme unohda sinua, vauva. 
en pysty enää syömään kanaa, ilman kyyneliä, koska sinä niin pidit siitä, 
on outoa kun ei kuulu sinun "jutteluasi", 
tai pallon vieritystä, 
ei autossa istu enää hauvaa, 
ei missään näy vauvaa, 
laavussa penkille ei ole ketään koiraa, makkaraa odottamassa, 
kuolat suupielessä, 
on rakas poissa nyt ainiaan, 
jätti jälkeen kauniit muistot, 
mutta myös surun-päivät, 
lepää rauhassa, 
autuammilla metsästysmailla, 
pupen luona, 
tiedän, että ikävöit meitä, 
olimme ja olemme sinun rakas perheesi, 
mutta niin myös me ikävöimme sinua, 
hyvästi rakas, vielä me tapaamme... 
enkeli-koiralleni..

Kun kaipaus ja ikävä 
polttaa niin, että satuttaa, 
kuuntele silloin sydäntäsi, 
joka kertoo sinulle, 
että se oli onnea ja iloa parhaimmillaan, 
ja nyt muistot ovat kauneinta 
mitä sinulla on. 

Kun kaipaus ja ikävä 
polttaa niin, että satuttaa, 
kuuntele silloin sydäntäsi, 
joka kertoo sinulle, 
että se oli onnea ja iloa parhaimmillaan, 
ja nyt muistot ovat kauneinta 
mitä sinulla on. 
Muistatko ystävä lapsuuttain 
olin suloinen karvakeräsi vain. 
Söin kenkäsi, ehkäpä toisenkin 
ja tein jälkeni tuolisi jalkoihin. 
Oli lätäkkö siellä ja toinen täällä 
en muistanut tehdä sitä lehden päällä. 
Aina huolella hajustin mattosikin, 
kerrassaan tempuin niin taitavin. 
Joskus ilmeesi kertoivat aatoksistas 
- miten opettaisin aarteeni taitavammaks? 
Et arvannut silloin ikää kun saan 
nämä temppuni jäävät jo unholaan 
ja kun suureksi varttuu lapsonen tää 
on älyä täynnä sen pienoinen pää. 
Silloin huomaat sen varmaan jo sinäkin 
olen aarteesi parhain ja rakkahin. 
Niin vierivät vuoteni verkalleen, 
niistä vuosista muistojen kirjani teen. 
Omaa tehtävää rinnallas suoritin ain 
sen huomasit, - hellyytes tuntea sain. 
Niin rikas on ollut eloni tää, 
kauniit muistot sitä vain siivittää, 
jos ansiot pienet, tai suuretko lie, 
se tässä ei kuitenkaan tärkeintä lie. 
Oli mieleni avoin ja rehti se ain 
en tuntenut vilppiä rakkaudessain. 
Ohimollani kannan jo hopeaa 
se arvoani ansaittua kaunistaa. 
Niin paljon muistoja kuukaudet, vuodet toi, 
niitä muistoja elomme aateloi. 
On askelein lyhyt, ei silmät nää, 
pian loppuukin muistojen kirjani tää. 
Näin kuljen kanssasi ihminen, 
sen pienen haihtuvan hetkisen, 
kun iltani koittaa ja matkani jää 
kuule silloin pyyntöni pienoinen tää. 
Ilot, surut on kohdattu ne jakaen, 
metsät ja polut näin yhdessä kulkien, 
siis kuuntele mun pyyntöni pienoinen, 
vierelläin kuljethan matkani viimeisen. 
Hiljaisuus valtaa hämärän huoneen, 
tuskaa sen tiedän minulle tuoneen. 
Valo kirkas häikäisee ikkunasta, 
tuudittaa pientä koiranpoikasta. 
Rakas koira valolta silmänsä sulkee, 
tietämättään kohti taivasta kulkee. Hautakummun alla nukkuu syvää unta, 
ympärillä avautuu sateenkaaren valtakunta. 
Sydän pieni sammui kesken leikin, 
minne lienee enkeli veikin. 
Siellä ei varmaan kylmyys ja pelko paina, 
elämä oli vain lyhyt, lyhyt laina. Kerran on kuoltava parhaidenkin, 
ystävän syliin tai kesken lenkin. 
Yhdessä touhuttiin niitä ja näitä, 
pelättiin teltassa ukkossäitä. 
Ikää kai kertyi molemmille, 
ei piitattu siitä, me naurettiin sille. 
Yhdessä vuosia yksitoista. 
Kuluivat hetkessä. Uskotko moista? 
Kevät herää, sulaa maa. 
Vain mummokoiraa nukuttaa. 
Tuttuun pihaan sä päätit retken. 
Olisit vielä viipynyt hetken. Nuku pikkuinen rauhassa, 
ikiuneen tietäen, 
kiitän ajasta yhteisestä, 
koskaan sinua unohda en. 
Kiitos siitä lyhyestä ajasta jonka sain viettää kanssasi, 
kulkea vaikeatkin ajat rinnallasi. 
Kiitos kauniista muistoista jotka jätit jälkeesi. 
Nyt en osaa muuta, kuin itkeä perääsi. 
Kiitos öistä, päivistä, kaikesta. 
Ajoista helpoista ja vaikeista. 
Kiitos, kun opetit millaista on rakastaa koko sydämestään.. 
Mutta sitä ei olisi tarvinnut opettaa millaista se on, kun rakkaimpansa menettää. Lähdit kun aamu valkeni, 
kesän kynnyksellä. 

Tule uniini, päivieni ajatuksiin 
jää sydämeeni asumaan. 
Kaipaan sinua kaipaan niin, 
tule meitä tänne katsomaan. 

Kun tulet älä pelästy 
kyyneleeni kaipuuta, rakkautta vain 
kohtaan rakkainta joka iäksi on lähtenyt, 
vain lainaksi sinut sain. 
Saanko lähteä nyt? 
Luuletko, että hetki on oikea? 
Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville 
ja loputtoman pitkille öille? 
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt, 
esimerkkiä yrittänyt näyttää. 
Saanko siis astua toiselle puolen 
ja vapaaksi henkeni päästää? 
Aluksi en tahtonut lähteä, 
taistelin kaikin voimin. 
Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua 
Kohti lämmintä ja elävää valoa 
Tahdon lähteä 
Tahdon todella. On vaikeaa jäädä. 
Mutta lupaan, parhaani yritän 
Elääkseni vielä yhden päivän. 
Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia 
ja minä kokea suuren suurta rakkautta. 
Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa, 
sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa. 
En ole kaukana, 
Lupaan sen ja toivon, että muistat sen aina; 
henkeni tulee sinua seuraamaan, 
minne maailmassa matkasi johtaakaan. 
Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut. 
Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua, 
Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi 
ja päättää tämä elämä luonasi. 
Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran, 
ja sano sanat, jotka toiveeni ois, 
koska välität minusta tuhannen verran, 
annat minun nukkua jo tänään pois. Kauniina nauhana vuosien päivät, 
helminä jokainen muistoiksi jäivät. 
Elämän päivien ketju on kallis, 
helmist` en yhdenkään kadota sallis. 
Koskaan ei tiedä, 
onko aikaa paljon vai vähän. 
Yht'äkkiä huomaa, 
se päättyikin tähän. 
muistot kauniit voimaa antaa, 
surun raskaan hiljaa kantaa. 
Ei jaksanut sydän kultainen, 
vaan lähdit luokse pilvien valkeiden. 
Kyyneleet eivät tuo sinua takaisin, 
vaikka hetkellisesti sitä toivoinkin. 
Katseesi kopin pienessä ikkunassa, 
on vieläkin muistoissani olemassa. 
Talletan tuon kuvan syvälle sydämeen, 
kun pyyhin silmäkulmastani kyyneleen. 
Nuku siis rauhassa syvää unta, 
ympärilläsi sateenkaaren valtakunta.

Silloin, kun olin vielä pieni, 
haaveilin sinusta. Omasta koirasta. 

Kun kasvoin, sinut sain. 
Omakseni. 
Sinä jaksoit katsella, 
kun murrosiän tuulimyllyjä vastaan taistelin. 
Et arvostellut, et hetkeäkään. 
Olit vain rinnallani. 
Joskus ehkä huokauksieni hetkellä, 
huokasit kanssani ja heilautit kättäni tassullasi. 
Mutta ymmärtäen. 

Koitti sekin aika, kun muutin kotoa pois. 
Pois luotasi. Olin kasvanut aikuiseksi. 
Joka kerta kotiini tullessani 
otit minut suurella ilolla vastaan. 

Aikanani otin myös oman koiran, oman pienen pennun. 
Senkin sinä otit sydämeesi, hienosti vastaan, 
ollen oikea koiramummo. 
Minun pienen pentuni sinä tavallasi kasvatit aikuiseksi koiraksi; arvostamaan vanhempaa. 

Ehkä työsi oli täällä tehty, 
sinun oli jo aika jättää paikkasi seuraavalle. 
Niinpä eräänä elokuun päivänä sait lentää 
sinne mistä olit tullutkin: koirien taivaaseen. 
Me oman koirani kanssa hyvästelimme sinut. 
Olit ollut saattamassa meidät kummatkin, lapsesta..aikuisuuteen. 

Harmaa pää vaipui käsivarsilleni, silmät raukeat 
taisivat tähytä jo muille rannoille. 
Vielä viiksi värähti, vahva sydän. 
"Vielä vähän lisää lääkettä." sanoi lääkäri. 
Hän herttainen oli, rauhallinen. Odotimme... 
Liekki sammui vanhuksen. Peittelin, maan syliin 
laskin kyynelin ja suudelmin matkaan lähetin. 
Tuli aurinko kurkistamaan harmauden keskeltä. 
Tiesin, hän perillä oli. Kello raksuttaa aikaa tyhjää, 
tyhjää aikaa, minun ikävääni. 
Ystävänui poissa, puolet minusta! Muistot lempeät minussa elää, 
sisälläni kaipaus lepää. 
Muistan sinut suloisena, tärkeänä, 
rakkaana lemmikkinä järkevänä. 
Maille kaukaisille lähdit, 
elämän taaksesi jätit. 
Täällä on yksi, joka sinua ajattelee, 
yhteisiä hatkiämme lämmöllä muistelee. 
Nyt olet poissa, ja kuljet polkua toista.

Vaikka en tiedä missä olet, 
tiedän, että mistä sinut löytää. 
Ne paikat mistä sinua etsin aina 
on sydän ja muistot.

Kauniina päivänä kesäisen 
hiljeni sydän läheisen. 
Lähtösi vaikea kestää on 
surumme suuri ja rajaton, 
lohtuna muistot rakkaat on.

Nimesi sun muistan, 
mieleeni sen ikuistan. 
Kuvasi sun kehystän, 
rakkaan hyvän ystävän.

Nyt syttyi taivaalle uusi tähti, 
kun rakas koirani viimeiselle matkalle lähti. 

Nyt olet tähti, nyt olet maa, 
tuulessa saatamme koskettaa. 

Niin monta kertaa minä lähdin ja sinä jäit. Kotipihaan. 
Mutta vain yhden kerran, yhden ainoan kerran sinä lähdit 
ja minä jäin. Itkemään. 

Rakkaalle koiralleni, joka on mennyt parempaan maailmaan, ja jonka elämä sykkii meille jokaisessa tähdessä, hymyää auringon säteiden myötä, laulaa vapautta lumimyrskyssä ja kasvaa rakkautta ruohonkorsissa. 

Tuolla jossain kaukana on maa, 
minne moni sun kanssas matkustaa. 
tuolla jossain kaukana on maa, 
siellä sydämesi pieni levätä saa. 
Tuolla jossain kaukana on maa, 
siellä kelpaa sun iloisesti haukahtaa.

 Ylös tuonne katsele 
korkeimmalle pilvelle. 
Siellä se mennä paukkaa, 
enkelikoirien kiitolaukkaa. 
Auringon säteeltä haukahtaa: 
"sinä, täällä on mukavaa!"

Se, että jokin on päättynyt, 
ei tee sitä olemattomaksi. 
Kerran eletyn kaiku on aina meissä. 

Anna anteeksi itsekkyyteni, 
en näe sitä näin läheltä, 
anna anteeksi itkuni, 
sillä en tiedä kuinka suojautua itseltä, 
anna anteeksi hiljaisuuteni, 
en ole puhunut moneen päivään, 
anna anteeksi katseeni, 
se on vain tyhjä tuijotus ilman mitään tunnetta

Rakastettu - Kaivattu 
Suurella rakkaudella 
syvästi kaivaten 
Muistosi säilyy aina 
Olet aina sydämessäni 
Kiitollisin mielin muistamme Sinua 
Lepää rauhassa 
Lepää Herrasi huomassa 
Kiitos kaikesta, minkä Sinulta sain! 
Ihminen kuolee, muisto elää 
Muistamme - kaipaamme Sinua 
Sydän uupunut levon sai


Niin lähdit enkeli kultainen, 
luo taivaan omien enkelten.
Minä ajattelen sinua illassa hämärtyvässä. 
Sytytän pöydälle kynttilän, aivan kuin olisit tässä. 
Minä ajattelen sinua tuoksussa syystuulen, 
laulussa muuttolintujen kuiskauksesi kuulen.
Minä ajattelen sinua missä vain ikinä kuljen, 
syvälle, syvälle sisimpään kuvasi rakkaani suljen. 

Niin monta on merellä aallonharjaa, 
niin monta on taivaalla tähteä. 
Enemmän minulla on kyyneleitä
kun sinun täytyi lähteä. 
Kevät, kesä, syksy, talvi, 
alati vaihtuvat vuorollaan. 
Lähtevät linnut, palaavat linnut, 
Sinä et palaa milloinkaan. 
(Einari Vuorela )

Sinä lähdit hiljaa, et kertonut minne. 
Tähdeksikö asetuit, 
vai tuulenako kuiskaat pajupuussa, 
vai olitko se häikäisevä aalto jonka rannalla näin? 
Vaan kun hiljaa kuuntelen, 
sydämelläni kuuntelen 
sinä sittenkin kerrot, teihin jäin.

Syttyi tähdet ja tuli jo ilta 
yli taivaan kaartui hohtava silta 
jota pitkin valkoinen enkeli kulki 
tarttui käteen ja pienet silmät sulki 
aivan hiljaa enkeli kulkua johti 
taivasten valtakuntaa kohti 
kun lapsonen enkelin matkaan lähti 
syttyi taivaalle uusi kirkas tähti 
nyt joukossa tähtien taivaisten 
loistat lapsemme enkeli kultainen

Minun surussani kolmanneksi vaikeinta on myöntää, ettei näe enää koskaan, ei kuule enää koskaan, ei tunne enää koskaan. 
Toiseksi vaikeinta on muistot, joita en ole valmis muistelemaan. 
Kaikista vaikeinta on, etten ehtinyt kertomaan, kuinka rakastan, mutta samalla kaikista parhainta surussani on se, että minä itse tiedän, kuinka rakastan.

Iltatähteä katsellen, 
sinun himmenevän näin. 
En voinut sinua tavoittaa, 
jäin yöhön odottamaan. 

Halusin sinun luoksein 
palaavan, en ymmärtänyt 
elämän jatkuvan. 

Odotin, odotin mut silti 
tiesin: et koskaan tulisi 
takaisin.

Me lähdemme tästä elämästä, emmekä kuitenkaan lähde. Me elämme edelleen kaikessa, mitä olemme tehneet. Kaikki, mitä olemme ajatelleet ja sanoneet ja olleet, jää elämään ja valaisemaan toisten tietä. Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole, vaan elämme niiden sydämissä, jotka ovat rakastaneet meitä. 

Ulkona, katulampun valossa, 
tuikkii tuhansia lumiprinsessan timantteja. 
Pakkanen kiillottaa raudan, 
tekee kimaltavan pinnan. 
Kylmyys kietoutuu nurkkiin 
ja tunkee koloihin, jäädyttää. 
Minun sieluni pieninä siruina, 
monena palasena, 
kuin lumiprinsessan timantit hangella, 
minun sydämeni särkynyt. 
Kaipaan sinua loppuun asti, 
ikuisesti, 
kunnes Jumalan rauha peittää maan, 
silloin tapaamme jälleen, 
eikä minun sydämeni enää hajoa, 
eikä minulla ole enää kylmä.

Voimasi uupui, olit väsynyt niin. 
Me katsoimme silmiisi sammuviin. 
Toivotimme: Lotta rakas, hyvää matkaa. 
Sun täytyy tästä yksin jatkaa. 
Mut´ seurana sulla on enkeleitä, 
me hyvästelemme – 
silmissä kyyneleitä.

kyyneleet kuivuvat aikanaan, 
mutta sydän ei tule koskaan unohtamaan.

Kun tuuli puhaltaa, 
kuulla kaukaa sen saa. 
Se kolkuttaa, 
ikkunaa. 
Jyrisee ukkonen, 
kuulla saat sen 
Surun liekki, 
ole hiljaa hetki.

Hentoinen oli elämän lanka, 

taivaan tuulet siihen tarttui. 

Sinut kuljetti kotiin taivaiseen, 

luokse pienten enkelten. 

Siellä kulkusi jatkuu vaan, 

täällä me sinua kaivataan. 

Tuulessa kuulemme äänesi, 

taivaalla näemme tähtesi. 

Kuivaamme kyyneleet, 

kohta nähdään lapseni, enkeli kultainen. 

 Voit itkeä hänen lähtöään 
tai iloita hänen elämästään. 
Voit sulkea silmäsi ja rukoilla, 
että hän palaa tai avata silmäsi 
ja nähdä sen minkä hän jätti jälkeensä. 

Sydämesi voi olla tyhjä, koska et näe häntä enää, 
tai sen voi täyttää rakkaus jonka yhdessä jaoitte. 
Voit kääntää selkäsi huomiselle ja 
elää menneessä tai iloita huomisesta 
menneen voimalla. 

Voit joko muistaa vain sen, 
että hän on poissa tai vaalia hänen muistoaan ja 
antaa sen elää. 
Voit antaa kyynelten huuhtoa 
hänen muistonsa mielestäsi 
tai tehdä niinkuin hän haluaisi: 
hymyillä, avata silmäsi, rakastaa 
ja jatkaa elämää. 

Usko valoisasti, rakasta runsaasti 
ajattele totta ja tee oikein. 

Askeleet luokses riitä ei, 
joku aikaan sut toiseen vei, 
nouset laivaan niin oudon maan, 
siirryt ajassa historiaan. "Kauniina nauhana vuosien päivät, 
helminä jokainen muistoksi jäivät. 
Elämän päivien ketju on kallis, 
niistä ei yhdenkään kadota sallis."

Lähde rauhassa, 
nuku ikuiseen uneen, vaivu rauhaan 

Jää muistoihimme elämään, 
maan päälle elämään 

Niin kauan kun muistosi elää, 
olet sinäkin täällä, kauniina muistona maan päällä

Sinusta muistot kannan mä vain, 
sinulle kyyneleet vuodatan ain. 
Sinua täällä muistelen iltaisin, 
sinulle muistokynttilän sytytän, 
muistollesi hiljennyn näin.

olit lähtemään jo valmiina, 
sinä rauhallisesti nukuit pois, 
unta kauniinpaa ei nähdä vois, 
mitä sinä näit, 
yli sillan kävelit hentona

Olit niin kuin tähdenlento 
lapsukainen, pieni hento. 
Jäi susta muisto sydämiin 
ja silmät täyttyy kyyneliin.

Anna anteeksi kyyneleet nää. 
Ne surua on ja ikävää. 
Me emme sua vielä antaneet ois, 
vaan lähdit luo enkelten, 
luotamme pois. 
Niin, koskaan ei tiedä, 
onko aikaa paljon vai vähän, 
yht'äkkiä huomaa, 
nyt päättyi se tähän. 

Yli kaupungin sumuisen 
sielukellot soi. 
Katketessa kahlehen 
lintu lentää voi. 

Matkaan, matkaan, kellot soivat: 
pim, pam, pom... 
uupui kesken voimat, 
valoa vain on. 
Tomu tomun luokse palaa 
korkealle kotka halaa 
ylös taivohon. 

Matkaan, matkaan, sielu kiidä 
oloon ihanaan. 
Valovuodetkaan ei riitä 
tietäs mittaamaan. 
Sittenkin, oi sielu siellä 
lähellämme kuljet tiellä 
tietä näyttäen. 

Soi, soi kellon vaski 
lyönnit heljät lyö. 
Siunaa, Herra, jatkuvasti 
palvelijas työ, 
kylväjälle uudet pellot 
ilman uupumusta. 
Soivat, soivat sielukellot 
syvää kaipausta. 

Mä vielä tänne jään.. 
Odota mua siellä minne me kaikki vielä matkataan.. 
Kun saavun.. 
Tule minua vastaan.. 
Etten joudu kulkea sinne yksin.. 
Etten eksy sillä tiellä.. 
Ole minun valo sillä viimeisellä matkalla.. 
Tule vielä uniini.. 
Kun luokseni tänne enää et voi tulla..

Vaikka tiesimme surun saapuvan, silti toivoimme elämän jatkuvan. Ei auttanut apu ihmisten, ei rakkaus, rukous läheisten. Saat nukkua luona enkelten.

Illalla kun Pohjoisen taivas tummuu, 
yksi tähti siellä kirkkaimpana loistaa, 
se olethan sinä siellä kuiskaten: 
"Enhän mennyt minnekään, 
nyt seuraan täältä teidän elämää".

Sinun äänesi - kaikuu sydämen käytävillä. 
Sinun kuvasi - aina silmissäin näkyvillä. 

Sinun nimesi, 
sinun nimesi - kuiskaan hiljaa rakkaudella. 

Saatoin arvata, että kaipaisin sinua,että moni 
asia olisi toisin ja vaikeaa ja monimutkaista. 
En sitä, että ikävä ei olisi jossain, vaan 
kaikessa, kaikkialla. Että suru asettuisi 
taloksi. Että kaipaus tuntuisi joka hetki.

En sua mä nää, 
mut säilyvää, 
on rakkaus tää, 
se sieluun jää. 
Pois katoaa, 
yön musta maa, 
sun muistos saa 
sen kirkastaa. 
Unholaan et jää, et jää, 
oi, rakas, milloinkaan.

 Luotamme lähdit 
parempaan maailmaan, 
ei ollut sulla aikaa kysellä 
miksi ja milloin. 

Lyhyt oli elämäsi, 
liian lyhyt sinulle, 
liian lyhyt minulle, 
mutta koithan paljon
Kukaan meistä ei ole turha. 
Emme me suruun huku, 
silti liian suolaista on sen vesi, 
joka meitä tukehduttaa. 

Ei yhtään ainoata päivää, 
jolloin yksikään ei yskisi. 

Jotkut meistä tukehtuvat, 
eivät anna itselleen mahdollisuutta 
elää pitempään

Onko tässä maailmassa liiaksi pahaa, 
ettei ole aikaa valita 
oikeaa uhria, 
vaan valitsee viattoman 
kun voisi ottaa suurimman pahan pois. 

Meitä säilyisi enemmän, 
vesi saattaisi olla makeampaa, 
yskä hellittäisi. 

Missä ovat enkelimme 
jotka meille luvattiin 
parin kuukauden ikäisenä ? 

Eiväthän enkelit kaikkoa, 
miksi siis poden ikävää, 
ikävää, joka minussa on 
ja tulee olemaan 
iäti.

Suru peittää koko kylän, on hiljaista. 
Vain kylmä viima tunkeutuu sisimpään. 
Sydämeen koskee, muistelen hetkiä kun olit siinä. 
Olet poissa viereltämme, mutta yhä lähellämme. 
Sinä ystävä,joka olet poissa, silti aina sydämessämme.

Ei se miltä me näytämme, 
eikä se mitä aikaan saamme, 
ole mitään sen rinnalla 
mitä me olemme toinen toisillemme.

 Taivaan enkelten kyliin, 
sinut luotamme lähetettiin, 
Pyhän Jumalan lämpimään syliin, 
käsiin suuriin ja rakastaviin.

Sinä iltana, 
kun syksy rapisteli puissa lehtiä, 
tiputtaen niitä maahan. 
Sinä astuit polulle, 
joka vei sinut ikuiseen lepoon.

 Tänne päälle maan jäämme kaipaamaan, 
kun eilen muuttivat pois linnutkin, 
niin teit sinäkin. 
mutt' yksi tieto lohduttaa, 
taivaassa kohdataan.

Olit enkeli koiran hahmossa, 
olit täällä kun tarvitsin sinua, 
olit todellinen enkeli minulle. 
Olit vain hetken,mutta se oli tärkeää minulle
Yhdessä se oli hauskaa. 
Olit ainoa ystävä minulle, 
olit kaikista parhain. 
Yhtenä päivänä hävisit, 
eikä sinusta jäänyt jälkeäkään, 
paitsi muisto mieleeni.

Ei kadota voi hetki, jonka jaamme. 
Ei hävitä voi päivä yksikään. 
Se ikuisesti painuu tajuntaamme, 
luo väreilynsä loppuelämään. 

Ja sanat, jotka lausuit kerran julki, 
ei niitä enää kukaan riistää voi, 
ei halla, joka pellon yli kulki, 
ei suru, joka puissa tänään soi. 

En tiedä, mihin suuntaan tänään lähden, 
en tiedä, missä ikävän on pää. 
Nyt itken kaiken kaipaamani tähden. 
Kun sinä lähdit, rakkaus yhä jää. 

Aika on liian hidas niille, 
jotka odottavat, 
niille joutuisa, 
jotka pelkäävät, 
liian pitkä niille, 
jotka surevat, 
liian lyhyt niille, 
jotka iloitsevat. 
Mutta niille, 
jotka rakastavat, 
aika on ikuinen.

Niin paljon tekoja 
Niin paljon muistoja 
Niin paljon hyvää 
Niin paljon ikävää Tunsitko taivaan kaartuvan, 
siivilläs selkää koskevan. 
Kuiskasin sen, et kuullut, 
sua rakastan.

Elä muistoissa mukanamme, 
sävelinä sieluissamme, 
elämämme enkelinä, 
taivaan portinkin takana!

 Oli sulla sydän niin lämmin ja hellä, 
oli siellä paikka meillä jokaiselle, 
mitään et pyytänyt kaikkesi annoit, 
meitä aina muistit huolta kannoit. 
Kauniit muistot voimaa antaa 
surun raskaan hiljaa kantaa.

Meren rannalle kuljit, 
silmäsi suljit. 
Auringon laskiessa iltaan, 
muuttolintuna pois lensit.

Ei elämä pääty kuolemaan, 
vaan aikaan uuteen ja parempaan.

Valoisat muistot kun matkassaan kantaa, 
ne toivoa sydämiin surun hetkellä antaa. 
Jos elämämme täällä vain pieni laulu ois, 
sen yhä uudelleen hyräillen laulaa vois.

Rakkaus, jonka jaamme 
ei kuolla voi milloinkaan. 
Vielä kerran kohdata saamme, 
taas toisemme uudestaan. 
Hän jota kyynelin kaipaamme täällä, 
kotiin ikuiseen saapunut on. 
Siellä Jumalan kämmenen päällä, 
sulla rauha on niin hyvä 
ja rakkaus rajaton.

Lähdit niin hiljaa, 
että aamu vain kuuli. 
Sylissään matkalle 
sinut kantoi tuuli. 
Mutt´ sydämiimme 
läpi elämän 
jätit muistosi lämpimän. 

En unohda sinua ikinä, 
kaipaan sinua kuin aurinko kaipaa kukkaa 
talven sydännä. 
Muistan sinua päivästä toiseen, 
hymyillen, itkien.

Kauniina nauhana vuosien päivät, 
helminä jokainen muistoiksi jäivät. 
Elämän päivien ketju on kallis, 
helmist` en yhdenkään kadota sallis. 

Koskaan ei tiedä, 
onko aikaa paljon vai vähän. 
Yht'äkkiä huomaa, 
se päättyikin tähän. 

Muistot kauniit voimaa antaa, 
surun raskaan hiljaa kantaa. 
Ei jaksanut sydän kultainen, 
vaan lähdit luokse pilvien valkeiden. 

Kyyneleet eivät tuo sinua takaisin, 
vaikka hetkellisesti sitä toivoinkin. 
Katseesi kopin pienessä ikkunassa, 
on vieläkin muistoissani olemassa. 

Talletan tuon kuvan syvälle sydämeen, 
kun pyyhin silmäkulmastani kyyneleen. 
Nuku siis rauhassa syvää unta, 
ympärilläsi sateenkaaren valtakunta.

Olit luonamme hetken 
ihan pienen vaan. 
Et pidemmälle enää 
jaksanutkaan.

Kauniina päivänä kesäisen, 
hiljeni sydän läheisen. 
Lähtösi vaikea kestää on, 
surunnme suuri ja sanaton. 
Lohtuna muistot rakkaat on.

 Ei Mikään voi kuolla, 
ei kukat, ei tuuli 
ei rakkaus kuolla voi. 
Ohi polku vain kulkee, 
kukat jää taakse 
ja muualla tuuli soi.

Se oli viimeinen lento niin vieno niin hento, 
lempeät tuulet Lotan saattoi matkaan. 
Hän oli vapaa niin kuin on sudenkorento lennolla, 
jolta ei palannutkaan.

Kun kaikki on valmista tehty työ 
on edessä rauhaisa yö. 
Antaa kyynelten virrata, antaa itkun tulla. 
Antaa sydäntä pakottaa, antaa ajatusten sattua. 
Kun suru on kohdannut, lamaannuttanut, mykistänyt. 
Kyyneleet pesevät, itku hoitaa. 
Sydän aina tuntee ja ajatukset tekevät surutyötä. 
Surutyö on hyvästijättöä ja luopumista. 
Luopumista siitä, mitä emme koskaan omistaneetkaan, 
vaan saimme pitää määräajan lahjana.

Yksi ystävä vähempi maailmassa, 
Yksi enkeli enempi taivaassa

Luonto on antanut meille lyhyen elämän, 
mutta hyvin käytetyn elämän muisto on ikuinen.
Miten vähän tiedämme elämästä maisen matkamme määränpäästä. 
Se loppuu kesken ja surussamme vain muisto enää on lohtunamme. 

Ihmisessä vain kuolevainen katoaa, hyvyys, rakkaus ikuisesti jää. 

Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen 
niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään.

Kaikella on alkunsa ja loppunsa - siinä välissä on elämä. 
Muistan kaiken, jokaisen esineen, tuolit, pöydät, portaat. 
Mutta siinä missä sinä olet, on ihmisen mentävä aukko. 

Aamun ensisäteistä, yön tuikkiviin tähtiin 
me ajattelemme sinua. 
Anna anteeksi kyyneleet nää, 
ne rakkautta on ja ikävää. Kun yön esirippu putoaa väsyneitten silmieni yli, 
ota silloin vastaan minut, rakastava syli. 
Niin unohtuu vaiva, niin unohtuu vaivas. 
Ei ole ristiinpantujen kättemme alla maata. On taivas. 

Tämän hetken piti tulla, tämä suru ja kaipaus. 
Vaan eihän Lotta mielestä haihdu, 
muistoissa aina elää ja nauraa. Hän joka sinulle on ollut rakas 
ei koskaan kuole sydämestäsi. 
Niin kauan kuin elät, 
kannat hänen sytyttämäänsä valoa 
sielusi joka sopessa" 

Pienen hetken yhteistä matkaa, sain kanssasi taivaltaa. 
Nyt yksin yritän jaksaa vaikka välillä on vaikeaa. 
Surun kuumat kyynelet vuotaa, tämän tästä mun silmistäin. 
Silloin onnemme muistot auttaa, ne esiin otan mä sydämestäin. 
Ilman niitä en jaksaisi lainkaan, arjen myrskyissä uurastaa. 
Miten paljon sulta mä sainkaan, tahdon kiitoksen lausahtaa. Sinusta, koirani, 
saivat taivaan lampaat parhaimman paimenensa. Tulen muistamaan Sinut aina. Jäit asumaan sydämeen. 
Ja surunkin keskellä toivon: Me tapaamme uudelleen. Taas valo viiltää taivaanrantaa, se päivän yöstä erottaa. 
On tullut aika pois se antaa, jota niin paljon rakastaa. 
Sen järjellä me ymmärrämme, kun toinen lähtee, toinen jää. 
Vain pieni lapsi sisällämme, ei sitä tahdo käsittää. 
Hyvää matkaa, hyvää matkaa, kulje kanssa enkelin. 
Hyvää matkaa, hyvää matkaa, sinua paljon rakastin. 

Hiljaa hän sanoi elämälle hyvästi, 
hiljaa hän liukui pois luotani. 
Kevätpäivän tuuli henkäili 
lohduttaen minua surussani, 
vieden hänet kauas luotani. 
Sinne, missä tuska on poissa.

 On muistoja, joita ei aika 
eikä vuodet viedä voi, 
on muistoja, joiden taika 
iät kaiket sielussa soi.

Kun olen kuollut 
Itke hiukan minun vuokseni 
Ajattele minua toisinaan 
Mutta älä liikaa. 

Ajattele minua silloin tällöin 
Sellaisena kuin olin eläessäni. 

Toisinaan on mukava muistella 
Mutta ei kauan. 

Jätä minut rauhaan 
Niin minäkin jätän sinut rauhaan 
Ja niin kauan kuin elät 
Säästä ajatuksesi eläviä varten. 

Sitä mitä kaipaamme emme menetä koskaan. 
Sitä jota rakastamme, kaipaamme aina. 
Emme menetä koskaan sitä mitä rakastamme. 
Sitä jota rakastimme, rakastamme aina.

Et jättänyt tyhjää tilaa 
vaan rakkauden täyttämän muiston.

Nyt kyynel kuivu ja murhe vaivu, 
tään haudan luona ei surra saa. 
On taisto laannut, hän rauhan saannut 
ja onnellisna nyt uinahtaa 

Niin turvaisasti ja luottavasti 
hän armoon Herransa turvasi, 
ja lapsen lailla, huolta vailla 
päänsä kuolohon kallisti 

Sammuu loiste kynttilöiden, 
tuuli laulaa ikävöiden. 
Hetki kaikkein kaunein kohta 
muisto vain on. 

Lähdit mukaan tähden lennon 
olet silti kuiskeessa tuulen hennon, 
sillä kauniit muistot eivät kuole koskaan.

- Elä yksinkertaisesti. Rakasta anteliaasti. Välitä syvästi. Puhu ystävällisesti.

Muista:
Jos koira olisi opettajasi, oppisit monia hienoja asioita.

· Kun rakkaasi tulevat kotiin, mene aina iloisena tervehtimään.

· Kokemus raikkaasta ilmasta ja tuulesta kasvoillasi on silkkaa hurmiota.

· Ota nokosia.

· Venyttele ennen ylösnousua.

· Juokse, telmi ja leiki päivittäin.

· Hae huomiota ja anna ihmisten koskettaa sinua.

· Vältä puremista silloin kun pelkkä murahdus riittää.

· Lämpiminä päivinä pysähdy makailemaan pehmeällä nurmella.

· Kuumina päivinä juo runsaasti vettä ja lepäile varjoisan puun katveessa.

· Kun olet onnellinen, tanssi ympäriinsä ja heiluta koko kehoasi.

· Riemuitse pitkän kävelyn tuottamasta silkasta ilosta.

· Tee löytöretkiä ja nauti pienistäkin löydöistäsi täysin siemauksin.

· Älä koskaan teeskentele olevasi jotain muuta kuin mitä olet.

· Jos jokin tarvitsemasi on haudattu syvälle, kaiva kunnes löydät sen.

· Jos jollakulla on huono päivä, ole hiljaa lähellä ja nyhjäise hellävaraisesti.

"Kun polkua mennyttä katselen
sidon muistojen kukista seppeleen
siihen kukat ilon, kuin murheenkin
varrelta polun, jota kuljettiin."

Kirjoittaja tuntematon

"Hiljaisuus valtaa hämärän huoneen,
tuskaa sen tiedän minulle tuoneen.
Valo kirkas häikäisee ikkunasta,
tuudittaa pientä koiranpoikasta.
Rakas koira valolta silmänsä sulkee, 
tietämättään kohti taivasta kulkee."

Kirjoittaja tuntematon

"Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden. 
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento. 
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä."

Kirjoittaja tuntematon

"Aivan taivaan tällä laidalla 
on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä 
jollekulle erityisen läheisiä, 
menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille
ystävillemme niittyjä ja kukkuloita,
joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta
on yllin kyllin, ja kaikilla 
ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet
sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa;
loukkaantuneet ja vammautuneet 
parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi,
juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme
menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä.
On vain yksi pieni asia:
kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta,
joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, 
mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä
pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen.
Sen kirkkaat silmät ovat
jännittyneen tarkkaavaiset;
sen innokas ruumis värisee.
Yhtäkkiä se alkaa juosta pois 
ryhmän luota lentäen yhä
nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut,
ja kun sinä ja rakas ystäväsi 
vihdoinkin tapaatte, 
te pysyttelette yhdessä riemukkaina
jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. 
Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, 
kätesi hyväilevät taas rakasta päätä
ja katsot vielä kerran 
lemmikkisi luottavaisiin silmiin,
jotka niin kauan 
olivat poissa elämästäsi,
mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä..."

Kirjoittaja tuntematon

"Ei pitäisi piilottaa suruaan,
eikä siirtää kauaksi tulevaan.
Syvä suru on surtava aikanaan,
- jokaisen omalla tavallaan."

Kirjoittaja tuntematon

"Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton."

Kirjoittaja tuntematon

"Käy enkeli
vieressäs
taivaan rantaan,
on kulkusi
kevyttä, jalkasi 
kantaa.
Et suruja tunne
taivaan tiellä, on
monet rakkaat
vastassa siellä.
Sinä elät
myöskin
keskellämme,
koska säilyt aina
sydämissämme."

Kirjoittaja tuntematon

"Satumetsän laidalla oli portti… 
Se oli pieni portti, pienin kaikista. 
Niin vihreä se portti oli
ja täynnä pieniä kirsikankukkia. 
Siitä mahtui kulkemaan läpi
vain harvassa ja yksitellen.
Se oli taivaan portti pois Satumetsästä. 
Ja sen portin läpi kulkivat
kerran kaikki koirat,
niin rauhallisena mieleltään,
kevyesti askeltaen. 
Portin takana oli ikuinen meri 
ja suuremmat metsät. 
Se oli uusi kaunis maailma,
satujen koirataivas. 
Kerran iltana rauhaisana, 
portin luokse kulki koira.
Ei vanha iältänsä,
mutta uupunut voimiltansa.
Rauhallisena se kulki,
kulki ikuisuuden portille 
niin pienelle portille, 
josta läpi kuljettiin vain yksin. 
Pieni koira istui,
katsoi portista kauas.
Näki valon ja ihastui siihen,
niin kauniilta valo näytti. 
Olisi valon ottanut kiinni,
mutta se paistoi portin toisella puolella. 
Niin askeleen rohkean otti lähemmäs. 
Niin kuin tähdeksi olisi syntynyt,
pieni koira, 
se muuttui kevyeksi aivan,
niin onnelliseksi se itsensä tunsi.
Valo kaunis teki sen taas 
nuoreksi ja rohkeaksi.
Se istui katsomaan, 
odottamaan seuraavaa kulkijaa.
Niin on koirani mennyt siitä portista… 
Kauniimmalla puolen ne vapaana juoksentelevat. 
Miksi suren,
miksi itken niin paljon? 
Koirani on rauhallinen ja tyyni. 
Sen on hyvä olla. "

by Niina Toivonen

"Älä seiso haudallain itkien; 
en ole siellä, nuku en. 
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantinhohde lumessa. 
Olen aurinko,
joka kultaa viljaa, 
syyssade, joka putoaa hiljaa. 
Kun heräät aamun hiljaisuuteen, 
olen ylitsesi maahan uuteen 
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.
Älä seiso haudallain itkien; 
en ole siellä - kuollut en."

Kirjoittaja tuntematon

These broken wings can take me no further,
I'm lost, and out at sea,
I thought these wings would hold me forever,
And on to eternity,
And far away I can hear your voice,
I can hear it in the silence of the morning,
But these broken wings have let me down,
They can't even carry me home.

Chris de Burk

Taas valo viiltää taivaanrantaa
Se päivän yöstä erottaa
On tullut aika pois se antaa
Jota niin paljon rakastaa
Sen järjellä me ymmärrämme: 
Kun toinen lähtee, toinen jää
Vain pieni lapsi sisällämme
Ei sitä tahdo käsittää
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin

Niin monet kerrat tähän rantaan
Olemme tulleet ennenkin
Jättäneet kahdet jäljet santaan
Nyt yhdet vain vie takaisin

Siis hyvää matkaa, ystäväni
En enää puhu enempää
Tärkeimmän tiedät, ja se riittää
Muu on nyt yhdentekevää 

Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin

Markus Bäckström

Kun on lähdön aika 
“Jos tulisin joskus sairaaksi,
väsyneeksi ja heikoksi,
jos kipu untani häiritsisi,
tee se silloin, ystäväni.

Älä anna surunkaan estää,
yritä minun vuokseni kestää
ystävyytemme raskain koetus,
jäähän meille rakkaus, luottamus,
joka kesti monta yhteistä vuotta.
Miksi pelkäämme tulevaa suotta?
Kärsimystä et minulle halua,
autathan pääsemään tuskasta.
Ymmärrän syvän surusi,
tuntuu lopulliselta lähtöni.
Älä silti ole lohduton,
menen sinne, missä hyvä on.
Pysythän luonani, vieressäin,
loppuun asti lähelläin.
Se teko on oikean ystävän,
rakastavan ja ymmärtävän.”
Kirj. Tuntematon
Suom. Eve Kuismin

Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä 
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani, 
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen 
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua 
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi 
ole hiljaa. 
Sulje silmät. 
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa."

Kirjoittaja tuntematon

"Kuulehan, nyt kerron sulle, mitä tänään kuuluu mulle. 
Aika sairas olen nyt, vanha sekä väsynyt. 
Kipeä on mulla tassu, sekä mullin mallin massu.
Pipi on myös pieni poski, jo eilen siihen kovin koski. 
Lääkkeet eivät auta enää, nyrpistän nyt niille nenää.
Levätä mä tahdon vain, ja muistella mun muistojain. 
Hyvän elämän mä elin, tietä omaa kuljeskelin.
Aina olen ollut vapaa, enkä vaihda sitä tapaa. 
Niitylle tein lystit retket, vietin monet hauskat hetket.
Siellä nautin kesäpäivät, muistot parhaat sieltä jäivät. 
Sinne tahdon vielä päästä, nauttimaan hetken kesäsäästä.
Jos jaksan, tutun reitin kuljen, ja viimein hiljaa silmät suljen.
Nurmen peittoon pehmeään, peitelkää mut lepäämään.
Uinun siellä unta syvää, kesää ikuista ja hyvää.
Siellä kukkii kissankellot, siniset on niityt, pellot.
Ei untani voi estää, vain ystävyys se yhä kestää."

Kirjoittaja tuntematon

Vaikeni hiljaa ääni tassujen
ei juokse Lotta vastaasi enää haukkuen

Nyt on aika kauniiden muistojen
vaali niitä
ja säilytä rakastaen

Suru kun kalvaa ja ikävä on
sä muista
sun ystäväsi nyt hyvä olla on. 

Kirjoittaja tuntematon

Sinä tulit suoraan sydämeen,
sinä toit lohdun murheeseen.
Sinä olit pieni,
mutta silti suuri niin,
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.
Nuku rauhassa pieni koiraenkeli,
joka siipiään maailmassa kokeili.
Lennä takaisin koirien maailmaan,
sinne mistä tulitkin aikoinaan.
On ikävä suuri ja loputon,
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on.
Tule uniin, tule tuulenhenkäyksiin,
tule elämäin illan ja aamun ruskotuksiin.


Jäi jäljelle vain irtokarvat,
sydämeen suuret avohaavat.
Ja ne repaleiset takinvuoret,
kaikki ne revityt lelut, puunkuoret...
Vain jokainen muisto,
hetki täynnä elämää,
kun näitä muistelen

- en koskaan yksin jää.

Kirjoittaja tuntematon

Niin vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun suuren,
aivan valtavan,
sisintä hiljaa kuin riipien kalvavan.
Ei enää virkaa talutushihnalla,
lämmittäjää kylmillä varpailla.
Poissa katse tummien silmien,
ja se haukku - sitä enää kuule en.


Kirjoittaja tuntematon


Sain syliini palan taivasta,
nyt tiedän mitä kaivata..
Oli aika raskaiden päätösten,
saattaa sut huomaan enkelten.
Nyt saat juosta seuraten heitä,
ei kipu enää elämääsi peitä.
Suru on suuri ja lohduton,
mut tiedän - sun hyvä olla nyt on.

Kirjoittaja tuntematon

Älä itke, vaikket näe syksyn kirjavia lehtiä.
Älä itke, vaikket tunne lumihiutaleita kuonollasi.
Älä itke, vaikket saa joululahjoja ja vietä joulua.
Älä itke, vaikket voi juosta keväisellä pellolla.
Älä itke, vaikket nää kesän auringon paistetta.
Älä itke - sillä minä itken.

Kirjasta: On kotona koira tai kaksi

Minä saatan sinut pehmeään lehtoon,
koirille varattuun ikuiseen kehtoon.
Tuuditan uneen, kuin pehmoiseen lumeen
Silitän kerran, itken kesäsateen verran
Ihan kaikesta kiitän,
muistot lohdukseni elämäni kirjaan liitän.

Johanna Niskanen


"Hetki jolloin kanssasi olla sain 
oli unta jo tänään vain. 
Rakastan sua edelleen, 
ei mikään tule väliimme. 
Vaikka kaukana olet tästä lähtien,
sydämessäni paikkasi ikuinen. 
Aina kuljet mukanain, 
ajatuksissain ja teoissain."

Kirjoittaja tuntematon

"Muistatko ystävä lapsuuttain, 
olin suloinen karvakeräsi vain. 
Söin kenkäsi, ehkäpä toisenkin
ja tein jälkeni tuolisi jalkoihin. 
Oli lätäkkö siellä ja toinen täällä,
en muistanut tehdä sitä lehden päällä. 
Aina huolella hajustin mattosikin, 
kerrassaan tempuin niin taitavin. 
Joskus ilmeesi kertoivat aatoksistas
- miten opettaisin aarteeni taitavammaks? 
Et arvannut silloin ikää kun saan, 
nämä temppuni jäävät jo unholaan
ja kun suureksi varttuu lapsonen tää 
on älyä täynnä sen pienoinen pää.
Silloin huomaat sen varmaan jo sinäkin 
olen aarteesi parhain ja rakkahin. 
Niin vierivät vuoteni verkalleen,
niistä vuosista muistojen kirjani teen.
Omaa tehtävää rinnallas suoritin ain,
sen huomasit,
- hellyytes tuntea sain. 
Niin rikas on ollut eloni tää, 
kauniit muistot sitä vain siivittää, 
jos ansiot pienet, tai suuretko lie,
se tässä ei kuitenkaan tärkeintä lie. 
Oli mieleni avoin ja rehti se ain,
en tuntenut vilppiä rakkaudessain. 
Ohimoillani kannan jo hopeaa, 
se arvoani ansaittua kaunistaa.
Niin paljon muistoja
vuodet meille toi,
niitä muistoja elomme aateloi.
On askelein lyhyt,
ei silmäni nää,
pian loppuukin muistojen kirjani tää.
Näin kuljen kanssasi ihminen, 
sen pienen haihtuvan hetkisen, 
kun iltani koittaa ja matkani jää 
-kuule silloin pyyntöni pienoinen tää.
Ilot, surut on kohdattu ne jakaen,
polut kaikki näin yhdessä kulkien, 
siis kuuntele mun pyyntöni pienoinen,
kerallain kuljethan matkani viimeisen? "

Kirjoittaja tuntematon

"Jos niin käy
että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani
niin sinun on tehtävä
mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa
ei kukaan ole estävä
sinä tulet surulliseksi
-minä ymmärrän
älä anna surusi estää sinua
sillä tänä päivänä enemmän
kuin koskaan ennen
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan
Meillä on ollut niin
monta hyvää vuotta
tulevaa ei kannata surra
et haluaisi minun kärsivän
kun aika koittaa,
anna minun mennä...
Vie minut sinne missä 
he auttavat minua
mutta pysy luonani loppuun
pidä minua lujasti ja
puhu minulle
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet
Tiedän että aikanaan
sinäkin huomaat sen olevan ystävyyttä 
jota minulle osoitat
vaikka häntäni on viimeisen
kerran heilahtanut
niin kivulta ja kärsimykseltä 
olen säästynyt
Älä sure sitä että
sen täytyy olla sinä
jonka täytyy tehdä päätös
olemme olleet niin läheisiä
- me kaksi näinä vuosina
älä anna turhaan sydämesi itkeä"

Kirjoittaja tuntematon

"Minä katsoin sinua pitkään 
ja hellästi silittelin,
ja mietin, lieköhän ketkään
silmin niin viisahin
minulle katsetta luoneet,
hellyyttä hellempää,
tai ystävyyttä suoneet
mi aina ymmärtää? 
Sinä teit sen joka hetki,
minunlaistani palvoit ain,
ja nyt kun päättyy yhteinen retki
sinä katsot, katsot vain -
mutta sylissäni vielä
sinä nuolet kädenselkää,
ja minä tiedän, että et siellä
metsänpeitossa peikkoja pelkää – 
sillä sinne sinut kannan
alle turpeen nukkumaan,
kunhan lääkärin pistää annan
sinut uneen kuolettavaan,
mutta vielä hetken verran
sun sydämes sykintää
tahdon kuunnella tämän kerran,
niin hyvää ja elävää.
Mä en usko tarua ollenkaan,
etteikö eläinten taivasta oisi,
nehän aina antavat parastaan
eikä kelleen murhetta soisi,
ja jos sieluista sitten puhutaan
miten Luoja niin unohtaisi,
ihan itseluomilta luoduiltaan?
ei niin hän tehdä saisi. 
Ennen kuin silmät sammuivat
minä kerroin oravista,
joita eläinten taivaassa haukkua saa
ihan kaikista puiston puista -
ja sitten se vaipui, vaipui vain
ja kuono kylmeni kokonaan,
sitä pitelin vieläkin polvellain
ja tietenkin myös, sitä sieluaan."

Inkeri Rajala

1 kommentti:

  1. MOSSE

    Olit koira kaunein kai päällä maan, niin minä ainakin uskoa saan.
    Oli turkkisi musta ja lämpöinen, niin hyvin muistan vieläkin sen.
    Haimme sinut päivänä sateisen. Oli matka pitkä, hyvin muistan sen.
    Kun mökille pääsimme uupuen, sinä sängyn alle menit arkaillen.
    Kun aamu sitten valkeni, sinä jo mielesi rohkaisit.
    Otit meidät jäseniksi laumaasi omaan
    ja minä uskoin rakkauden voimaan.
    Tuli sinusta koira upea, vaik kouluttajana olin kai surkea.
    Sinä olit ylväs, rohkea ja kaikkien mielestä komea.
    Vuoden päästä päivänä kesäisen, tulit luokseni jalkaasi aristaen.
    Kai silloin sen jo huomasin, ei kaikki enää ollut hyvin.
    Sinä jalkaasi aloit ontua ja siihen me lääkettä kysellä.
    Sait lääkkeet vaivaan, tietenkin, ja parantumista odottelin.
    Lääkkeet syöpään tepsineet ei, mut kivut lääke toinen vei.
    Minä lääkäriin taas sinut vein ja kuvat toivoa enää antaneet ei.
    Oli luusi hauras, pehmeä ja pesäkkeitä myös muualla.
    Minä toivoin, et hoito auttanut ois, mut jouduin sinut päästämään pois.
    En vielä sua antanut ois.

    Mossen muistolle!

    Mamma

    VastaaPoista